Mitä on olla ensimmäinen?

Alussa oli pimeys. Sitten Jumala loi maan ja kasteen maaperään. Märästä maasta muovattiin mies, jonka kylkiluusta muokattiin myöhemmin sivutuotteena se toinen, elikkä nainen. Jumala katsoi luomaansa ja totesi sen olevan aika hyvä. Seitsemäntenä päivänä Jumala sitten lepäsi.

Kului noin 4000 vuotta, syntyi Simone de Beauoir joka puki asiantilan sanoiksi uudestaan:
"Näin ollen nainen on aina tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi, sekä hänet on kasvatettu kantamaan tätä ristiään sitä kyseenalaistamatta. Nainen löytää itsensä ja suorittaa valintansa maailmassa, jossa miehet velvoittavat hänet hyväksymään itsensä vain "toisena"."

No, mitä me voimme tästä päätellä?
Ainakin sen että minä olen ensimmäinen.

Kiusasin ruotsalaista harjoittelu-toveriani siitä että hän on maailman etuoikeitetuin ihminen. Johan kun on ruotsalainen, akateemisesti koulutettu, valkoinen ja mies. Tuo paketti tarjoaa mahdollisuudet olla oikein yli-ensimmäinen.

Itse olen aika samalla viivalla. Oli oikeastaan aika hassua tuossa kuukausi sitten kun jouduin ensi kertaa elämässäni oikein kunnolla diskriminoiduksi. Etsin uutta asuntoa ja neljä ensimmäistä puhelua päättyi asunnon omistajan lakoniseen "Me nyt etsimme vuokralaiseksi lähinnä opiskelijatyttöä" -kommenttiin. Kun kommentin oli kuullut pari kertaa, minun teki mieli referoida puhelimessa omia kokomuksiani opiskelijatytöistä ja heidän siisteydestään (tulipas tahattomasti kirjoitettua härskinkuuloinen lause -toim. huom). Minä olen varmasti parempi vuokralainen kuin keskimääräinen opiskelijatyttö. Olen siisti, hiljainen ja minulla on vakituiset tulot ja kaikkea. Oli rankkaa olla ennakkoluulojen uhri.

No, maksan takaisin tämän kaltoinkohtelun työelämässä jossa voin rekrytointitilanteessa surutta pelata "On muuten aika epätodennäköistä että minä tulen raskaaksi" -kortilla. Siitäkin huolimatta, että jos joskus tulen isäksi aion jäädä ainakin vuoden hoitovapaalle (sitä kun ei tarvitse etukäteen kertoa). Tulen tienaamaan enemmän kuin naiset ja elämään onnellisena ilman turhia ulkonäköpaineita ja vääristynyttä kuvaa ihannevartalosta. Todennäköisyys että joudun perheväkivallan uhriksi on edelleenkin naurettavan pieni ja voin delegoida lasten pää-hoivavastuun puolisolleni ilman julkista paheksuntaa.

Pitäkööt opiskelijatytöt halvat vuokra-asunnot, minä elän unelmaa!
(tai jonkun limaisen nilkin unelmaa ainakin)

Jep, miehenä oleminen on yhtä juhlaa. Tämän voi todistaa vaikka katsomalla itsemurhatilastoja (vuonna 2004 812 tapauksessa mies ja 252 tapauksessa nainen) tai vankitilastoja (vuonna 2003 3300 miesvankia ja 200 naisvankia). Vaikeaa se elämä kai on aina.

PS. Tällä viikolla olen kuunnellut aika paljon Tuvalun uutta Viimeiset hetket ovat käsillä -levyä joka on aika mainiota avaruusprogea (tai jotain). Levy on aluksi aika haastava mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen se kuulostaa jo muultakin kuin pelkältä taidekoululaisten hörhöilyltä. Mainiona boonuksena levyn voi ladata siedettävällä laadulla ilmaiseksi ihan laillisesti bändin sivuilta.

Identiteettikriisi

Eräänä aamuna tässä elämäni keskipäivässä mietin mikä minä olen. Olen akateemisesti koulutettu ja toimin toimihenkilöammatissa, käytän yksityisiä (joskin työnantajan maksamia) terveydenhuoltopalveluja enkä kuulu ammattiliittoon. Jumalauta, minä kuulostan tyypilliseltä Kokoomuksen äänestäjältä! Missä vaiheessa kaikki on mennyt pilalle?

Soppaa voi vielä hämmentää sillä että tunnen joitakin ihan mukavia kokoomuksen jäseniä. No, golfista en tykkää mutta toisaalta maanrakentaja-urani aikana olin rakentamassa golf-kenttää, joten sekin on vähän kiikun kaakun. Onneksi olen vielä aika varma että en halua kuulua samaan ryhmittymään tämän, tämän tai tämän toimijan kanssa ja siksi jäsenhakemus jää lähettämättä. (ja ehkä myös siksi että en kannata Kokoomuksen ajamaa politiikkaa -toim. huom.)

Toisaalta voisi olla kivaa kirjoitella tuonne Kokoomusnuorten Sex&Date-palstalle. Kyseessä on siis palvelu jossa setä-miehet voivat etsiä itselleen 15-30 vuotiaista nuorisojärjestö-toimijoista "after kokous" -seuraa. (Tuo on joko laitonta tai todella ällöttävää. Ajatelkaa vähän ja ottakaa se nyt herran tähden pois sieltä sivuilta).

Todennäköisempi suunnanmuutos on se että liityn ammattiliittoon. Jos olisi suutari, räätäli tai kraatari se olisi helppoa. Mutta kun olen tällainen katkonaista urapolkua kulkeva postmoderni moni-osaaja homma on haastavampaa. Kuuluin aikasemmin Suomen valtiotieteilijöiden liittoon mutta jätin protestiksi jäsenmaksun maksamatta. 2006 kun olin mukana tekemässä opintoraha-kampanjaa Akavalaiset opiskelijajärjestöt löivät soraa rattaisiin ja preferoivat opintorahan noston sijaan korkeampia tulorajoja. Silloin päätin että tuolle järjestölle en enää maksa penniäkään.

Nyt kun punnitsen uudelleen järjestäytymistä, en oikein tiedä mihin puljuun pitäisi liittyä. Voisin liittyä vaikka Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon, Talentiaan, SPECIA:an tai takaisin Valtiotieteilijöiden liittoon. Mikään vaihtoehdoista ei oikein tunnu siltä että se vahvistaisi ammatillista identiteettiäni. Taidan pähkäillä asiaa vielä pari viikkoa ja laittaa sitten hakemuksen vetämään.

PS. Pari viime päivää on ollut pop-rockin juhlaa. Löysin Interpolin Our love to admire levyn uudestaan ja uuden suomalaisen tuttavuuden Rubikin Bad Conscience Patrol levyn ensi kertaa. Molemmat ovat mainiota kuunneltavaa. Vastapainona on toiminut Ministry joka on parhaimmillaan aivan käsittämätöntä runttaamista.

Milloin minusta tuli keski-ikäinen nainen?

Miettii nuorimies parantaessaan krapulaansa ottamalla jalkakylvyn ja katsomalla Yle Areenasta (mikä on muuten aivan mahtava julkinen palvelu) Antiikia, Antiikkia -ohjelman jaksoja.

Krapulassa ei kuitenkaan ole paljon parannettavaa. Syystä tai toisesta en ole pariin viikkoon osannut olla humalassa enkä krapulassa. Ensin olen juonut liikaa ja siitä huolimatta seuraavana päivänä fyysinen pahaolo on loistanut poissaolollaan. Hassua tässä on se että humala ja krapula ovat oleet hyvin samanlaisia; olen ollut hidas, unelias ja aloitekyvytön niin lauantai-iltana kuin sunnuntai aamunakin. Ikävää, typerää ja tyhjänpäiväistä kaikki tyynni.

Oikeastaan alkoholinkäyttö on uskomattoman ikävystyttävää puuhaa. Minun maailmassani on kaksi ihmistä jotka ovat humalassa hauskempia kuin selvinpäin (ja nämäkin toimijat ovat sellaisia että he ovat selvinpäin aivan sietämättömiä ja humalassa edes jollain tavalla inhimillisiä) ja kaikki muut vain taantuvat. Silti alkoholinkäytön lopettaminen täysi mahdottomuus. Koko suomalainen kulttuuri ja vapaa-aika kun on rakennuttu alkoholin ympärille. Se on oikeastaan aika surullusta.

Mutta toisaalta, on humalassa sattunut aika paljon mukaviakin asioita. Se poikamainen kohellus ja vilpitön seikkailumieli joka syntyy siinä kuudennen tuopin kohdalla tekee ihmiselle todella hyvää. Kuten myös kunnon krapula. Krapulan tervehdyttävästä vaikutuksesta voi lukea lisää tuolta. Se on totta joka sana.

Minä haen nyt pakastepizzan lähikaupasta ja uskon että sen jälkeen mielipiteeni elämästä, alkoholista ja kaikesta on paljon lempeämpi.

PS. Tajusin että en ole kirjoittanut blogiin mitään musiikista. Sain tänään viimeinkin käsiini Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan tuli-uuden levyn joka on jumalattoman kova. Vanhat rumat miehet vetää todella hienosti ja pari kappaletta on ihan vanhaa Narttu-tasoa. Ehdottomasti parastä Röyhkää noin kymmeneen vuoteen.

Uusi uljas arki

Elämä on nyt sitten ansiotyötä. Muutos ei tunnu niin kauhean suurelta koska olen opintojen ohessa tehnyt töitä melkein koko opiskelu-urani ajan. Oli se silti kuitenkin aika koskettava hetki saada 04.02 viimeinen 434,71 euron erä opintotukea. Opintoja nyt vielä on jäljellä mutta gradun tekohan on vähän kuin sählyn peluu, se hoituu päivätyön ohessa harrastuksena. (vai hoituuko?)

Ensimmäisenä työpaikkana ylioppilaskunta on varsin mainio ja siinä on työympäristönä sellaisia piirteitä joita osaa arvostaa vasta sitten kun on työskennellyt myös ei-niin-miellyttävissä työympäristöissä. Ihmiset on pääsääntöisesti innostuneita siitä mitä he tekevät, työnantaja on tarvittaessa aika jousta ja palkkakin on ihan OK tasoa. En minä ihan vielä voi alkaa keräämään suomalaista taidelasia (vaikka saatoinkin eilen ostaa tuollaisen) mutta kyllä palkalla tulee toimeen. Olen melko varma että tulen jatkossa kiroamaan työpaikan monta kertaa alimpaan helvettiin mutta niinhän se kaikkien työpaikkojen kanssa. Isä-Ukkoani lainatakseni: "En ymmärrä kuka helvetti keksi että työnteon pitäisi olla hauskaa. Ei työnteon nyt kuulu kivaa olla".

Joo, minä olen ihan tyytyväinen itsenäistä työtä tekevä alempi toimihenkilö. Siitäkin huolimatta että tänään aamulla kun ajattelin juuri saavani kaiken alkusäätämisen valmiiksi, sanoi työkoneeni sopimuksensa irti. Joten jos joku haluaa ottaa minuun työasioissa yhteyttä, se onnistuu parhaiten sujauttamalla kirjelappu työhuoneen oven alitse.

Se siitä, seuraavalla kerralla voisin puhua hieman opiskelijapolitiikkaa. Sitä kun netissä ei vielä ole tarpeeksi (tähän voisi lisätä sellaisen sarkastisen hymiön).