Miettii nuorimies parantaessaan krapulaansa ottamalla jalkakylvyn ja katsomalla Yle Areenasta (mikä on muuten aivan mahtava julkinen palvelu) Antiikia, Antiikkia -ohjelman jaksoja.Krapulassa ei kuitenkaan ole paljon parannettavaa. Syystä tai toisesta en ole pariin viikkoon osannut olla humalassa enkä krapulassa. Ensin olen juonut liikaa ja siitä huolimatta seuraavana päivänä fyysinen pahaolo on loistanut poissaolollaan. Hassua tässä on se että humala ja krapula ovat oleet hyvin samanlaisia; olen ollut hidas, unelias ja aloitekyvytön niin lauantai-iltana kuin sunnuntai aamunakin. Ikävää, typerää ja tyhjänpäiväistä kaikki tyynni.
Oikeastaan alkoholinkäyttö on uskomattoman ikävystyttävää puuhaa. Minun maailmassani on kaksi ihmistä jotka ovat humalassa hauskempia kuin selvinpäin (ja nämäkin toimijat ovat sellaisia että he ovat selvinpäin aivan sietämättömiä ja humalassa edes jollain tavalla inhimillisiä) ja kaikki muut vain taantuvat. Silti alkoholinkäytön lopettaminen täysi mahdottomuus. Koko suomalainen kulttuuri ja vapaa-aika kun on rakennuttu alkoholin ympärille. Se on oikeastaan aika surullusta.
Mutta toisaalta, on humalassa sattunut aika paljon mukaviakin asioita. Se poikamainen kohellus ja vilpitön seikkailumieli joka syntyy siinä kuudennen tuopin kohdalla tekee ihmiselle todella hyvää. Kuten myös kunnon krapula. Krapulan tervehdyttävästä vaikutuksesta voi lukea lisää tuolta. Se on totta joka sana.
Minä haen nyt pakastepizzan lähikaupasta ja uskon että sen jälkeen mielipiteeni elämästä, alkoholista ja kaikesta on paljon lempeämpi.
PS. Tajusin että en ole kirjoittanut blogiin mitään musiikista. Sain tänään viimeinkin käsiini Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan tuli-uuden levyn joka on jumalattoman kova. Vanhat rumat miehet vetää todella hienosti ja pari kappaletta on ihan vanhaa Narttu-tasoa. Ehdottomasti parastä Röyhkää noin kymmeneen vuoteen.
2 kommenttia:
Kaukohan on parantanut menoa kuni kana juoksuaan Etsijöillä ja Elämällä ja kuolemalla (joka menee jostain syystä Röyhkä-levyjeni top-kolmoseen).
Ja olen kai sillä lailla kerettiläinen, että Miss Farkku-Suomikin maistuu, mutta oikeastaan vasta sen jälkeen, kun samalla nimellä kulkevaan kirjaan tutustuin.
Miss Farkku Suomella on kaksi kappaletta (Pyhä Sebastian ja Kaislikkonainen) jotka menevät omaan kaikkien aikojen top kymppiin Kaukon biiseistä mutta muuten levy on yhtä helkkarin epätasainen kuin Elämä ja Kuolema sekä Etsijät.
Mukana on liian paljon täytebiisejä ja levyt tuntuu hutaisten tehdyiltä. Varsinkin jos niitä vertaa noihin kultakauden levyihin. Etsijät kyllä edelleen paranee jokaisen kuuntelukerran jälkeen joten saatan vielä muuttaa mieleni. Hitto, hyviä ne on kaikki.
Lähetä kommentti