Ihmismieli se vain ihmetyttää. Mikä ihmeen voima ihmisessä saa yksilön tekemään elämästään niin pirun vaikeaa? Minulla oli oikeasti mukava vakituinen työpaikka jonka ohessa olisi pystynyt pienellä selkärangalla tekemään tutkinnon viimeinkin loppuun, todella kiva asunto ja viihdyin paremmin Turussa kuin varmaan koskaan aikaisemmin (olenko minä ainoa jolle tulee AA-kerho mieleen oheisesta lauseesta? ilmeisesti turkulaisuus on päihdyttävää ja se aiheuttaa riippuvuutta. -toim. huom.). Silti pitää hypätä pääkaupunkiseudun paheelliseen baabelin-elämään nauttimaan siitä kun palkkaa nousee kaksi ja vuokra kolmesataa euroa. Omituista.
Minusta tuntuu että se jokin mikä saa ihmisen tekemään moista on sukua sille voimalle joka saa pienen pojan tai tytön tunkemaan leikkiautonsa akselin pistorasiaan. Sekoitus uteliaisuutta ja sokeaa uskoa siitä ettei minulle mitään pahaa tapahdu. Kai se on ihmislajin kehityksen kannalta jollakin tavalla välttämätöntä.
Akselin ja pistorasian sijaan tarvitsisin nyt kohtuuhintaisen asunnon Helsingistä. Mieluiten kantakaupungista ja asunnossa saisi olla parveke ja pesukoneliitäntä. En pyydä paljon. Olisiko jollakulla tuollaista ylimääräisenä? Voisin lainata asuntoa, vaikka ihan rahaa vastaan.
