tiistai 15. tammikuuta 2008

Mutta miksi, oi miksi?

Se on kuule hyvä kysymys. Miksi ihmeessä minä kirjoitan? Syitä on monia, eikä yksikään niistä liity kunnallisvaaleihin, koska en näillä näkymin aio olla ehdolla (tietysty jos jokin delegaatio ilmestyy kukkapuskan ja konvehtien kanssa ovelle niin voin vielä harkita..). Pois moinen itsekkyys, pikemminkin kaikki alkoi leikkimielisestä kokeilusta.

Kaikki lähimmäiseni ovat varmaan kyllästymiseen asti kuulleet jatkuvaa vinkumistani siitä miten tavallinen nimi minulla on. Aikoinaan kun kirjauduin Turun yliopistoon opiskelemaan olin kuudestoista Timo Lehtinen -niminen opiskelija. Tästä vaikeasta lähtökohdasta huolimatta osoite timolehtinen.blogspot.com oli vielä vapaana (toisin kuin esim. timolehtinen.com mistä aikoinaan löytyi rajatietokirjoja myyvä nettikauppa) ja jo siinä oli tarpeeksi syytä perustaa blogi.

Nimihommelin lisäksi blogaaminen on hyvä aloittaa nyt mainion ristiriidan takia. Vuoden 2006 toimin TYYn hallituksessa ja elämässä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olin yhdessä muiden toimijoiden kanssa tekemässä opintorahakampanjaa ja juoksentelin vuosijuhlissa. TYY vuoden jälkeen lähden puoleksi vuodeksi Brysseliin harjoitteluun Euroopan Parlamenttiin ja myös siellä aihetta blogikirjoittelulle olisi piisannut. Nyt työskentelen gradun parissa ja aloitan parin viikon päästä sihteerinhommat samaisessa TYYssä eikä elämässä tunnu tapahtuvan mitään erikoista. Siksi blogaaminen on hyvä aloittaa nyt.

Blogiin kirjoittaminen on myös mainio tekosyy vältellä gradun kirjoittamista. Kun olen tiskannut, tampannut ja tehnyt kaiken muun korvaavavan toiminnan voin vältellä gradun kirjoittamista päivittämällä blogia. Ihanaa.

Nyt tausta ja motiivi on selvitetty ja seuraava kirjoitus voi olla jo muutakin kuin itsereflektiota.

P.S Oikealla puolella oleva omakuva on muuten kuva-arvoitus. Arvaa mitä mies häpeää?

4 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Tuli kerrottua lapsivitsi täysin väärässä seurassa?

Q, Doloriina, Kaarina kirjoitti...

Onnea uudelle blogille!

Kokemuksen syvällä rintaäänellä saaneen huomauttaa, että vaikeinta tässä touhussa ei ole aloittaminen, vaan aktiivinen ja laadukas päivittäminen.

Sitä innolla odottaen...

Minna Uu kirjoitti...

Ei se nimi miestä pahenna ja niin poispäin;). Helmikuussa siis aloitat sopoilun? Mä tässä mietin, josko sitä hakisi vielä yhden vuoden liikuntaprojekeja vetämään.

Timo Lehtinen kirjoitti...

Ai-jai, Myssy vastasi väärin. Oma-kuva on leikattu keskeltä isompaa kuvaa ja ympäristössä on nolo ilmiö. Yritys oli kuitenkin hyvä.

Sisällöntuotannon suhteen minä olen vähän juksannut. Tallennan luonnoksiin aiheita valmiiksi ja kirjoittelen niitä valmiiksi tasaisin väliajoin virkamiestyönä. Näin se sujuu.

Ja jepsis, helmikuun alussa olen aloittamassa. Olisi silkkaa mahtavuutta jos jaksaisit vielä toimia projektisihteerinä. Minä voisin nostaa jalat pöydälle ja kaikki asiat hoituisivat kuin itsestään. Se olisi hyvää elämää se.