Kehitysoptimismia

Muuttaminen on kokonaisvaltaisen masentavaa puuhaa. Tavallisesti jotain menee rikki tai katoaa ja koko prosessi on muutenkin kauheaa säätämistä. Molemmilla puolilla varsinaista muuttoa on myös hassu väliveden-tila jossa osa tavaroista on uudessa ja osa vanhassa asunnossa, eikä kumpikaan paikka tunnu oikein kodilta. Päätinkin että tämänkertainen muutto saa olla viimeinen omin voimin tehty ja seuraavalla kerralla pistän ammattilaiset asialle ja kotiutan kipakat kotitalousvähennykset.

Muuton jälkeen alkaa vanhojen tavaroiden sovittaminen uuteen asuntoon. Osa esineistä on hämmentävän muutoskykyisiä. Suosikkini on pieni kirjahylly joka on löytänyt paikkansa huoneestani Forssassa, kahdestä TYS:n opiskelija-asunnosta, kolmen hengen kommuunista Uudenmaankadulta, Yo-kylä kolmiosta ja nyt nykyisestä yksiöstäni. Aina hylly on muuttanut mukanani ja nöyrästi asettunut uudelle paikalleen. Hieno esine!

Kun tavarat on siiretty seuraa mukavampi seesteinen vaihe. Ilmassa on vahva kehitysoptimismin tuntu ja uusi koti on sitä valmiimpi mitä enemmän tavaroita jaksaa järjestää. Käsillä on koko ajan jotain konkreettista minkä voi tehdä ja muuttaa henkilökohtainen maailma paremmaksi. On siinä tunteessa kun saa viimeisen laatikon tyhjennettyä vaan jotain aika hienoa. Tai kun saa kasattua noin 300-osaisen TV-tason ja se jumalauta on niin tukeva että kestää telkkarin painon. Sama touhukas puuha jatkuu siihen asti kun uusi koti on valmis ja sitten onkin jo aika ahdistua.

Saman kehitysoptimismin puute on varmaan suurin ongelma nyky-yhteiskunnassa. 2. maailmansodan jälkeen talous kasvoi tasaisesti kolme vuosikymmentä ja ihmisten elämä parani (no, ainakin aineellisesti). Pohjoismaista hyvinvointivaltiota rakennettiin ja vanhemmat uskoivat lastensa elävän pidenpään ja onnellisemmin kuin he itse elävät. Nyt tuo ihmeellinen satu on päättynyt. 2000-luku ei ole suurten kehityskertomusten ja tulevaisuuden uskon aikaa. Yleisesti ottaen kaikki asiat menee päin helkattia.

Kun maailmantuska iskee lohdutan itseäni sillä että on suomalaisessa yhteiskunnassa sentään kaksi prosessia joissa on jäänteitä vanhasta kehitysoptimismista; nimittäin ev. lut. kirkon jäsenmäärä ja kuntien lukumäärä. Molemmat laskee ja hyvä niin. Mutta miksi näin? No, sen voin perustella vaikka seuraavassa jaksossa.