syntymävuosi unohtumaan. Omituista eikö totta? Onko se sitä narsismia, varhaiskeski-iän dementiaa vaiko sairaanloista kuolemanpelkoa? Ole hyvä ja rastita oikea vaihtoehto, minä en ota asiaan kantaa.Itse en oikein osaa pitää ikää niin haudanvakavana asiana ja hyvän ystäväni Kauko Röyhkän tapaan sanon että "Se ei oo koskaan kiinni ajasta. Mä oisin kuuskyt vuotta vanha mieluummin kuin aikuinen, uskotko sen". Ei ne vuodet paljoakaan kerro. Aina kun alan pitämään itseäni fiksuna ja kypsänä, kattaa elämä eteeni tilanteen jossa tajuan oman yksinkertaisuuteni ja nulikkamaisuuteni. Aina silloin tällöin se pieni sisäinen pojankoltiainen pääsee yllättämään. Mutta, mutta mitäs mies nyt tuolla tarkoittaa?
No, minäpä kerron aiheesta pienen tarinan:
Kello on 7:20 tiistai aamuna ja tapahtumapaikka on Turun rautatieasema. Päähenkilömme odottelee junaa että pääsisi Helsinkiin asumista ja asumisrakentamista käsittelevään seminaariin.
Seuraamamme hahmo on oikein sonnustautunut kauluspaitaan ja hän tuntee itsensä todelliseksi toimihenkilöksi seisoskellessaan muiden menestyjien kanssa asemalaiturilla. Ympärillä sataa vettä ja päähenkilöämme väsyttää. Hän päättää palkita itsensä ostamalla vieressä olevasta automaatista pullon kivennäisvettä (jo juoman valinta kertoo paljon toimijan kypsyydestä, ei ketään alle 25-vuotias juo herran tähden vissyä). Kahden euron kolikko kilahtaa automaattiin ja toimihenkilömme näpyttelee kivennäisvesipullon numeron automaatiin. Pulloja on automaatin lasin takana pitkä rivi mutta vehje ilmoittaa tuotteen olevan loppu. Nuori toimihenkilö tuhahtaa ja painaa rahanpalautus-nappia. Laite ei kuitenkaan suostu palauttamaan rahoja. Toimihenkilön pettymys kasvaa mutta hän päättää kestää asian kuin mies ja valita suklaati-patukan.Suklaapatukka kolahtaa alas automaatin kaukaloon mutta jostain syystä automaatin saldo pysyy kahdessa eurossa. Nuori toimihenkilö tuhahtaa ja näpyttelee suklaapatukan numeron uudestaan. Alas kolahtaa toinen makeiskäärö ja silti automaatti sanoo rahaa olevan jäljellä kaksi euroa. Nyt toimihenkilö jo suorastaan hymyilee, vilkaisee ympärilleen katseleeko kukaan ja valitsee salmiakkipääkallojen numeron. Myös salmiakkipääkallot tipahtavat alas automaatin kaukaloon mutta se on kuin noituutta, rahaa on edelleen jäljellä kaksi euroa. Automaatti on ilmiselvästi epäkunnossa.
Seuraa nopea tapahtumasarja. Automaatin vieressä seissyt toimihenkilö katoaa ja tilalle ilmestyy tyytyväisyyttään hykertelevä pojankoltiainen. Pojankoltiainen näpyttelee automaattiin vadelmaveneiden, Turkinpippurin, Lontoonrakeiden, toffee-tötterön ja monen muun mukavan tuotteen numerot. Karkkia kasaantuu aikamoinen läjä. Näpyttelyä jatkuu muutama minuutti jonka jälkeen juna saapuu laiturille ja näpyttely on pakko lopettaa. Kansalainen Lehtinen lastaa karkit olkalaukkuun, astuu tyytyväisenä junaan ja suuntaa kohti uusia seikkailuja.
Pojankoltiainen pelasti nuoren toimihenkilön päivän. Hyvä niin.
