Elämää parvekekaiteen takana

Niin se elämän piiri pieni pienenee. Luin vanhoja kirjoituksia läpi ja naureskelin hiljaa harvaan partaani sitä miten alkoholikeskeistä arjenkuvaa tekstit elämästäni antavat. Todellisuudessa en ole viimeiseen viiteentoistavuoteen käyttänyt niin vähän alkoholia kuin nyt.

Pari iltaa sitten katselin parvekkeeltani nuorta sankaria joka toikkaroi kerrostalon sisäpihalla ja oksensi humalaansa pois keskellä sisäpihan parkkipaikkaa. Katsellessani isänmaan toivon toimintaa tunsin jotain hassua. No, kateuttahan se kai oli. Minäkin haluaisin ihan oikeasti pikkasen urpoilua arkeni keskelle. Mutta ei, minä kävin parturissa ja hankin oikean työpaikan. Niillä korteilla on pelattava mitkä käteen jää, heikot sortuu elon tiellä ja sitä rataa.

Ansiotyö vain tekee elämästä sellaisia siistejä annospaloja jotka vilahtavat ohi kunnes yht`äkkiä olemme aikuisia. Onhan se hienoa olla rehti ja reipas nuori. Vielä kun lopettaisin tupakoinnin, nukkuisin tarpeeksi, harrastaisin vähän enemmän liikuntaa, söisin säännöllisesti ja laihtuisin kymmenen kiloa uskaltaisin käydä työterveydenhuollossa ilman pelkoa siitä että minua haukutaan läskiksi tai pelotellaan aikaisella haudalla (kuulemma työterveydenhoitajamme on aika kipakka täti, tuleva terveystarkastus pelottaa pikkasen jo valmiiksi -toim. huom.). Sekin on saavutus josta kai pitäisi olla ylpeä.

Muuten olen hitusen verran huolissani hyvinvoinnistani. Pari viikkoa sitten vein biojätteen talon pihalla olevaan kompostiin. Paluumatkalla jäin pihalle kessuttelemaan ja heittelemään tyhjää biojäteastiaa ilmaan. Ensin katselin kun kanipuput juoksentelivat pihanvierustalla ja sitten jäin tuijottelemaan asuintaloni erään ensimmäisen kerroksen asunnon ikkunasta näkyvää todella hienoa kattolamppua. Lamppu roikkui keittiön katossa ja mietiskelin että olin nähnyt samanlaisen omistamani Scandinavian design-kirjan sivulla.

Tuumasin että lamppu taitaa olla tanskalaisen suunnittelijan piirtämä. Kun olin siinä puolisen minuuttia katsellut ja pohtinut pohjoismaisen muotoilun puhdaslinjaisuutta, tajusin että lampun vieressä keittiössä seisoo puolialaston nainen. Muutaman sekunnin ajan mietin miten voisin viestittää naiselle ikkunan läpi että en suinkaan tuijottanut häntä vaan vieressä olevaa vallloittavan kaunista kattolamppua. Päätin jättää elekielen väliin ja häipyä paikalta.

Jälkeenpäin mielen valtasi huoli. Kyllähän sitä herranjestas nuoren miehen pitäisi jotenkin aistia jos näkökentässä näkyy paljasta pintaa. Onkohan minussa jotain vikaa? Ja onkohan taas koittanut aika etsiä nainen jonka kanssa jakaa arjen ennen kuin vainu katoaa kokonaan?
Suuria kysymyksia ja vastaajana on vain pieni ihminen.

(Tulipas ällöttävän heteronormatiivinen, naista esineellistävä ja sovinistinen teksti. Lupaan korvaukseksi pitää ylläni Tulva-lehdeltä tilaamaani ja tänään postissa saapunutta t-paitaa sekä olla jatkossa tiedostavampi -toim. huom.)