Elämää parvekekaiteen takana

Niin se elämän piiri pieni pienenee. Luin vanhoja kirjoituksia läpi ja naureskelin hiljaa harvaan partaani sitä miten alkoholikeskeistä arjenkuvaa tekstit elämästäni antavat. Todellisuudessa en ole viimeiseen viiteentoistavuoteen käyttänyt niin vähän alkoholia kuin nyt.

Pari iltaa sitten katselin parvekkeeltani nuorta sankaria joka toikkaroi kerrostalon sisäpihalla ja oksensi humalaansa pois keskellä sisäpihan parkkipaikkaa. Katsellessani isänmaan toivon toimintaa tunsin jotain hassua. No, kateuttahan se kai oli. Minäkin haluaisin ihan oikeasti pikkasen urpoilua arkeni keskelle. Mutta ei, minä kävin parturissa ja hankin oikean työpaikan. Niillä korteilla on pelattava mitkä käteen jää, heikot sortuu elon tiellä ja sitä rataa.

Ansiotyö vain tekee elämästä sellaisia siistejä annospaloja jotka vilahtavat ohi kunnes yht`äkkiä olemme aikuisia. Onhan se hienoa olla rehti ja reipas nuori. Vielä kun lopettaisin tupakoinnin, nukkuisin tarpeeksi, harrastaisin vähän enemmän liikuntaa, söisin säännöllisesti ja laihtuisin kymmenen kiloa uskaltaisin käydä työterveydenhuollossa ilman pelkoa siitä että minua haukutaan läskiksi tai pelotellaan aikaisella haudalla (kuulemma työterveydenhoitajamme on aika kipakka täti, tuleva terveystarkastus pelottaa pikkasen jo valmiiksi -toim. huom.). Sekin on saavutus josta kai pitäisi olla ylpeä.

Muuten olen hitusen verran huolissani hyvinvoinnistani. Pari viikkoa sitten vein biojätteen talon pihalla olevaan kompostiin. Paluumatkalla jäin pihalle kessuttelemaan ja heittelemään tyhjää biojäteastiaa ilmaan. Ensin katselin kun kanipuput juoksentelivat pihanvierustalla ja sitten jäin tuijottelemaan asuintaloni erään ensimmäisen kerroksen asunnon ikkunasta näkyvää todella hienoa kattolamppua. Lamppu roikkui keittiön katossa ja mietiskelin että olin nähnyt samanlaisen omistamani Scandinavian design-kirjan sivulla.

Tuumasin että lamppu taitaa olla tanskalaisen suunnittelijan piirtämä. Kun olin siinä puolisen minuuttia katsellut ja pohtinut pohjoismaisen muotoilun puhdaslinjaisuutta, tajusin että lampun vieressä keittiössä seisoo puolialaston nainen. Muutaman sekunnin ajan mietin miten voisin viestittää naiselle ikkunan läpi että en suinkaan tuijottanut häntä vaan vieressä olevaa vallloittavan kaunista kattolamppua. Päätin jättää elekielen väliin ja häipyä paikalta.

Jälkeenpäin mielen valtasi huoli. Kyllähän sitä herranjestas nuoren miehen pitäisi jotenkin aistia jos näkökentässä näkyy paljasta pintaa. Onkohan minussa jotain vikaa? Ja onkohan taas koittanut aika etsiä nainen jonka kanssa jakaa arjen ennen kuin vainu katoaa kokonaan?
Suuria kysymyksia ja vastaajana on vain pieni ihminen.

(Tulipas ällöttävän heteronormatiivinen, naista esineellistävä ja sovinistinen teksti. Lupaan korvaukseksi pitää ylläni Tulva-lehdeltä tilaamaani ja tänään postissa saapunutta t-paitaa sekä olla jatkossa tiedostavampi -toim. huom.)

Eurooppa-päivää

Viime vuonna vietin Eurooppa-päivän Brysselissä. Euroopan sydämessä niin kuin matkailumainoksissa ja mainoskrääsässä sanotaan. Päivällä oli parlamentissa pari varsin mukavaa cocktail-tilaisuutta ja illalla lähdin harjoittelu- kavereideni kanssa ulos. Iskuryhmämme eteni muistaakseni Place de Lux:ilta tarmokkaasti keskustaan ja sieltä jatkoille ystäviemme Madoun kommuuniin missä juotiin ja polteltiin aamuun asti. Bryssel on toukokuussa todella kaunis kaupunki ja ilta oli yksi hauskimmista koko viiden kuukauden Belgian reissuni aikana. Maa oli uusi ja valmis ja Eurooppa yhteinen.

Tänä vuonna päivä oli arkisempi. Heräsin, vietin päivän toimistolla ja karnevalismi rajoittui siihen että ostin uuden ja aika mainion vavan. Yhdentoista aikaan illalla lähdin pyöräilemään Ruissaloon (minä kun tykkään kovin liikkua pimeässä, tyhjässä kaupunkitilassa, pitäähän sitä ihmisellä nyt jokin kummallisuus olla -toim. huom.). Puolessavälissä rantatietä kohti Ruissalon kylpylää törmäsin lampusta huolimatta tien yli vedettyyn lippusiimaan. Kohtelias nuorimies heijastinliivi päällä tuli katsomaan kuka siimassa rimpuilee. Hän kertoi että edessä on ilotulituksen laukaisualue ja tulitus on alkamassa viiden minuutin päästä.

Talutin pyörän pois polulta ja istuin yksin merenrantaan hiekalle katsomaan ilotulitusta. Käänsin sätkän ja kuuntelin miten juhlaväki kerääntyi toiselle puolelle laukaisualuetta seuraamaan tulossa olevaa näyttävää ympäristörikosta.

Ilotulitus oli komea mutta vielä hienompaa oli istua yksin pimeällä rannalla ja kuunnella kahden sekunnin viiveellä meren vastarannalta tulevaa räjähdysten kaikua ja satojen hanhien metelistä saamaa hepulia. Kontrasti viime vuotiseen Eurooppa-päivään oli valtava. Kokemusta vielä vahvisti Tylkkärin kevätjuhlista peräisin oleva, joskin jo katoamaisillaan oleva kankkunen.

Kun välke päättyi, pyöräilin kaikessa rauhassa takaisin Portsaan kauniin öisen Natura-alueen läpi ja katselin miten sataman valot loisti pimeän veden pinnalla. Taustalla pyöri CMX:n Vainajala-levy kahdesti läpi. Huomasin olevani aika onnellinen ja tyytyväinen ainakin osaan tekemistäni valinnoista.

Aika imelää.