"Mä en oo koskaan"

Minä menetin tänään erinomaisen Mä en oo koskaan -pelin väittämän. Join nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa alkoholia yksin.

Kaikki alkoi ihan viattomasti. Olin töissä neljään minkä jälkeen käväisin nopeasti kahdessa kokouksessa, heilahdin kotiin ja kävin lenkillä. Lenkkeilyn ja suihkun jälkeen hain jääkaapista purkin rahkaa (tai rasvatonta maitorahkavalmistetta niin kuin purkissa sanotaan, todennäköisesti tökötin todetaan vuoden parin sisällä aiheuttavan syöpää) ja pikkasen hedelmiä. Kun kävelin pannaanien ja rahkatörpön kanssa olohuoneeseen, koin itseni äkkiseltään niin rehdiksi ja reippaaksi että aloin voimaan fyysisesti pahoin.

Kiiltokuvasta puuttui ainoastaan tilanteeseen sopiva reipas ja positiivinen pop-musiikki (Katsokaapas muuten oikeasti tuo linkin video ja miettikää että se jo on noin 6 000 vuotta kestäneen länsimaisen kulttuurin suurin saavutus. Me osaamme tehdä aseita mutta kaikki kulttuurillisesti merkittävä materiaali on joko tuontitavaraa tai varastettu muualta -toim. huom.-). No, lopun sitten arvaattekin. Turmiolan Tommi kaivettiin naftaliinista ja nuori ihminen jolla on vielä kaikki mahdollisuudet auki tässä ihanassa maailmassa sortuu ottamaan jääkaapista oluen ja istahtaa tyytyväisenä soffalle.

Täysin deekikselle en kuitenkaan joutunut. Uuden kokemuksen ja 0,25 litraisen belgialaisen kirsikkaoluen tuoma hurmio haihtui nopeasti pois. Arki palasi, söin aiemmin avaamani rasvattoman rahka-annoksen loppuun ja tein vähän työhommia. Aika ylimainostettua tuollainen dekadenssi ja rappio-romantiikka. Pitäisikö tässä alkaa käyttämään huumeita?

No, haluan kuitenkin kiittää akatemiaa, Jumalaa ja kaikki nuo eksoottiset oluet jääkaappiini lahjoittanutta ihanaa ihmistä. Jos joku lukijoista kiinnostuu analyyttisemmasta päihdepoliittisesta keskustelusta, kehotan heitä tutustumaan ainoan todellisen sankarini Bill Hicksin tuotantoon. Kyseinen herra luennoi mm. musiikista, evoluutiosta ja positiivisista päihdekokemuksista.
Aivan mahtavaa materiaalia.