Kesälomaa oli kertynyt kuusi päivää. Siinä ajassa ei vielä kuuhun päästä ja rahatkin on vähissä. Ajatuksena oli ottaa kesä vastaan kuin alkoholisti, päivä kerrallaan ja korkeintaan käydä välissä vähän kalassa. Totuus oli kuitenkin toisenlaista ja ainaskin kesäkuu oli aikamoista amerikkaa.
Ensin kävin seminaarimatkalla Århusissa. Kaupunkin oli kaunis ja kieli täysin käsittämätön. Seuraavaksi tein vuoden ympäristöteon ja lensin yksityiskoneella toiseen seminaariin Tartoon. Elikkäs jos aurinko korventaa maissisatosi pilalle tai jos koet että veden pinta on liian korkealla, voit syyttää ihan vapaasti minua. Tiedän, olen osa ongelmaa mutta huippupisteet ympäristöpelissä vetivät kuitenkin urpot työtoverini jotka lensivät toiselle mantereelle sen takia että voivat ajaa isopäästöisellä autolla noin 3 000 kilometriä. Toimistomme ekologinen jalanjälki on hiilivoimalan luokkaa. Aikamoisia velikultia.
Kesäkuun kruunu sijoittui kuitenkin kansallisromanttisesti kotimaahan. Kiitos varustamon hyväntahtoisuuden, sain juhannuksena seilata kansipoikana höyrylaivalla viisi päivää pitkin poikin ihanaa Saimaata. Kesä oli kukkeimmillaan ja mitään kurjaa ei sattunut. Itse kunnostauduin maalaamalla laivan skailetin väärän väriseksi (johtuen hitto vieköön huonosta työnohjauksesta -toim. huom.) ja äijäilemällä ensimmäisessä rantautumisessa köysien kanssa sillä seurauksella että tipuin kansiluukusta alas.
No, pieniä olivat surut ja murheet. Ruhjeet kun paranee nopeasti ja metalliin voi aina vetäistä uuden värikerroksen.Matka oli mahtava kokemus ja jotenkin nyt ymmärrän syyn siihen mielenvikaisuuteen mikä saa ihmiset tuhlaamaan rahansa ja vapaa-aikansa ylläpitääkseen tuollaisia laitteita.
Kertoilen kesästä myöhemmin lisempää jos minua ei seuraavan viikon aikan poljeta tanskalaiseen peltoon Roskildessa minne ajattelin lähteä vähän kalastelemaan (ja on siellä kuulemma myös jotkut hiton festarit, toivottavasti hipit ei sotke minun siimaani -toim. huom.).
